Aargaun Suomi-Koulu

Go to content

Main menu

Aargaun Suomi-koulu aloitti toimintansa syyskuussa 1999.
Koulussamme toimii tällä hetkellä hetkellä Muskari ja kaksi luokkaa: Leikki-ikäiset (3-6v.) ja koululaiset (7+).
Koulua on lukuvuoden aikana elokuun lopusta kesäkuun alkuun joka toinen keskiviikko.
Koulumme sijaitsee Schinznach-Badissa (Primarschule Schinznach Bad).

Koulumme opettajat kiinnittävät erityisesti huomiota oppilaiden suomenkielen kehittymiseen. Kieltä opetellaan monipuolisesti lukemisen, kuuntelemisen, kirjoittamisen, sanasto- ja hienomotoristen harjoitusten, laulun, leikin ja liikunnan avulla. Samalla oppilaat saavat tietoa Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista. Suomi-koulu kuuluu Suomen opetushallituksen alaiseen toimintaan ja toimii yhteistyössä muiden Sveitsin Suomi-koulujen kanssa (mm. yhteinen opetussuunnitelma). Se on myös osa Aargaun kantonin opetussuunnitelmien mukaista HSK (Heimatliche Sprache und Kultur)–opetusta, jolloin oppilailla on mahdollisuus saada siitä merkintä koulutodistukseen.

Uudelle syyslukukaudelle voi ilmoittautua edellisen kevään huhtikuussa (Ota yhteyttä). Uudet oppilaat ovat tervetulleita kouluun myös kesken lukuvuoden, jos ryhmissä on vapaita paikkoja. Suomi-koulu on tarkoitettu Sveitsissä pysyvästi tai tilapäisesti asuville lapsille, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat suomalaisia.

Oppilaiden vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan koulumme toimintaan! Voit toimia ja vaikuttaa aktiivisesti koulumme johtokunnassa tai Kannatusyhdistyksessä, olla mukana juhlien, retkien ja varainkeruutempausten järjestämisessä sekä tavata säännöllisesti muita suomalaisia.

Back to content | Back to main menu